tiistai 25. elokuuta 2015

Lantern Festival 2015

Jo tässä vaiheessa kun olen ollut täällä melkein kaksi viikkoa aloin vahingossa ensin kirjoittamaan englanniksi:D(Oiskohan se ollut parempi valinta tän kirjotuskieleks?) Toisaalta tuntuu että se on mennyt tosi nopeasti, mutta silti on se varmaan pisin aika mitä olen ollut pois kotoa. Tässä on kuitenkin ollut niin paljon kaikenlaista tekemistä ja viikko koulua ja kotiläksyjä on jo takana. Olen kyllä tykännyt kursseistani (anatomia&fysilogia kurssin päädyin vaihtamaan biologiaan vaikean sanaston vuoksi) ja olen tavannut mukavia ihmisiä. Suokikseni on tullut kuoro -tunti, koska se on vähän rennompi, pidän laulamisesta ja siellä on päässyt vähän enemmän juttelemaan muille.



Käytiin viime perjantaina mun host siskon ja -äidin kanssa tälläsillä "lyhtyfestivaaleilla". Ne oli St. Louisin kasvitieteellisellä puutarhalla. Ympäri tätä puutarhaa oli rakennettu kaiken näköisiä tälläisiä kiinalaistyylisiä rakennelmia samasta materiaalista, josta tehdään paperilyhtyjä ja lisäksi esimerkiksi lautasista ja muovimukeista. Kaikki rakennukset oli todella upeita, varsinkin kun valot vihdoin laitettiin päälle.









Love, Ilona







perjantai 21. elokuuta 2015

Hello USA!

Tänään tulee viikko täyteen siitä kun saavuin tänne mun Amerikan kotiin! Tässä vaiheessa on jo tullut nähtyä kaikenlaista uutta ja on ollut aika kiireinen aikataulu, joten sain koneen avuttua vasta nyt. Lähdin siis viimeviikon torstaina kohti Chicagoa ja perillä minä ja muutama muu vaihtari yövyttiin lentokentän läheisessä hotellissa. Ensimmäisen kerran se totuus että oon todella täällä taisi iskeä silloin kun ajattelin mennä suihkuun hotelli huoneessa enkä osannut laittaa suihkua päälle..:D (Samassa huoneessa yöpyi onneksi myös yksi ranskalainen tyttö, ja hän siis näytti miten suihkua käytettiin).


Aamulla viiden aikaan lähdettiin sitten pienellä porukalla takaisin lentokentälle. Neljä meistä lensi St.Louisiin, yksi Bostoniin ja yksi Losiin. Syötiin kentällä aamupalaa ja kone lähti siinä vähän ennen yhdeksää. (Sain viimeinki ikkunapaikan:D)


Amerikka näyttää kyllä niin erilaiselta lentokoneesta kuin Suomi. Jos lentäisi Suomen yllä näkyisi varmaan aikalaille vaan metsää ja järviä. USAn yllä lentäessä taas välillä näkyi kaupunkeja ja asuinalueita ja väleissä oli symmetrisen näköisiä peltoja vaikka kuinka paljon. Järviä ei oikeestaan näkyny, vain yksi suuri joki.


St.Louisin lentokentälle saavuttaessa meitä oli vastassa AFSn vapaaehtoisia ja vielä yksi vaihtari. Heidän kyydillään ajettiin sitten kohti orientaatioleirin pitopaikkaa. Oltiin kuulemma viimeiset, jotka saapui paikalle. Siellä meillä oli sitten aktiviteettejä ja erilaisia sessioita (ja syömistä) loppu päivän ajan. Meille kerrottiin että 19 aikaan alkaisi saavua hostperheitä. Minä oli jo kolmas jonka perhe saapui! Se oli tosi jännittävää, mutta oli kyllä tosi innoissani!



Love, Ilona

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Farewell party



Eilen pidin läksiäiset läheisimmille ystävilleni. Oli ihana nähdä taas kaikkia, kun lukion myötä on tullut kavereita, jotka asuvat kaukana eikä heitä ehdi nähdä niin usein. Yritin pitää nämä juhlat sellasina positiivisina ja kun olen vielä viikon (8 pv) Suomessa niin yritän vielä nähdä kaikkia sitten enemmän hyvästien merkeissä. Yksi vaikeimmista asioista vaihtoon lähdössä on erossa ystävistä ja perheestä. Mutta sen  myötä pidän vaihtoon lähtöä myös vuotena joka auttaa itsenäistymään, juuri koska lähtee yksin vieraaseen paikkaan ja läheiset jäävät meren toiselle puolelle. Kuitenkin oikeasti hyvät ystävät pysyvät varmasti vaihtovuodesta riippumatta. Niinkuin yksi kaverini sanoi he kyllä odottavat täällä.