keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Pumkin Glow/ Halloween


Ensimmäinen Halloween on nyt koettu! Pääsin pienelle Trick-or-Treating -kierrokselle, kaiversin kurpitsoja ensimmäistä kertaa ja pääsin testailemaan Amerikkalaisia karkkeja. Juuri näiden erilaisten/uusien juhlien kokeminen on kyllä mielestäni yksi hauskimmista kokemuksista:D Seuraavaksi ois sitten Thanksgiving johon taitaa enään olla vaan 2 viikkoa! Takaisin kuitenkin vielä Halloweeniin. Perjantaina ,eli päivää ennen, käytiin tälläisillä ensimmäistä kertaa järjestetyssä Pumkin Glow Festival -tapahtumassa. Siellä käveltiin sitä vanhaa Old Main Street -katua jota esittelin yhdessä ensimmäisissä postauksissani. Talojen edessä ja vierellä oli asukkaiden/omistajien kaivertamia kurpitsoja valaistettuna. Tykkäsin kyllä tosi paljon tämän tapahtuman ideasta ja sain myös inspiraatiota omaa kurpitsan kaiverrusta varten:)












Love, Ilona

lauantai 14. marraskuuta 2015

Elephant Rocks

Käytiin tossa pari viikkoo sitten mun hostperheen kanssa kansallispuistossa, joka oli nimetty siellä olevien suurien kivien mukaan. Siellä oli kyllä kaunista varsinkin näin ruska-aikaan joten tuli kuvailtua aika paljon:D Syysloman jälkeen minun koulussa alko tavalla toinen jakso (2nd quater) ja päätin siinä vähän sen jälkeen vaihtaa joitakin kursseja vähän haastavimpiin. Eli siis geometria vaihtui algebra 2 ja biologian vaihdoin biologia 2, jonka aihealue oli zoologia eli suomeksi eläinoppi. Mielestäni ne kurssit on lähtenyt hyvin käyntiin. Ja tässä nyt sitten muutamia kuvia meidän retkeltä Elefantti kiville.










Love, Ilona

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

The LOOP

Syyslomalla, josta tosiaan on jo joku 3 viikkoa, käytiin mun hostäidin kanssa kiertelemässä St. Louisin kaupungin osassa, jonka nimi oli the Loop/ U City. Käytiin vanhanaikaisessa record storessa, joka näytti sellaselta mitä vois nähdä leffassa. Sitten käytiin askartelukaupassa josta bongasin Marimekko -kuosisia tuoteita ja syömässä Chipotle -nimisessä paikassa. Löysin myös suomalaista karkkia yhestä roukakaupasta missä käytiin!:D  Sen jälkeen käveltiin se pääkatu suunnilleen päästä päähän ja käytiin vielä jäätelöllä ravintolassa nimeltä Fitz's, joka oli tunnettu sen limsoista.












Love, Ilona